LOPPUKIRITALO



Rakennuttaja ja kiinnostuneet asiakkaat

Tontti siis löytyi Arabianrannasta, meren tuntumasta ja hyvien liikenneyhteyksien päässä keskustasta.
   

                  



Kun lupaus Loppukiritalon tontista oli saatu v. 2001, ryhdyttiin heti toimeen. Yhdistys lähetti rakennuttamistarjouksen viidelle rakennusyhtiölle. Näistä kolme vastasi, ja yhdistys valitsi rakennuttajaksi Sato-Rakennuttajat Oy:n.

Kohta tontinvarauspäätöksen jälkeen järjestettiin tiedotustilaisuus, jonka tavoitteena oli saada hankkeeseen lisää ihmisiä – kerrostalossahan tarvitaan aikamoinen määrä asukkaita. Tieto levisi nopeasti, kun onneksi mediakin kiinnostui hankkeesta.



Tiedotustilaisuuden uutisointi Helsingin Sanomissa tuotti lähes 200 yhteydenottoa – hankkeella oli totisesti yhteiskunnallinen tilaus. Osa kiinnostuneista odotti nopeaa ratkaisua, osa oli heikkokuntoisia ja tarvitsi itse asiassa palvelutalotyyppistä asumista, mutta pääosa tästä joukosta oli kiinnostunut yhteisöllisyydestä ja juuri tämäntyyppisestä talosta. Ensimmäiseen isoon Loppukiritilaisuuteen Alppilan koululle maaliskuussa 2001 kokoontui 75 uutta jäsentä. Näistä löytyi useita tulevien vuosien puurtajia, jotka kannattelivat hanketta sinnikkäästi talon valmistumiseen asti.


Rakentaminen alkaa

Kuusi vuotta on pitkä aika ikäihmisen elämässä, mutta suunnilleen sen verran kerrostalon aikaansaaminen Helsingissä kestää. Arabianrannan maanpuhdistus-operaatio tosin lisäsi odotusaikaa jonkin verran. Loppukiritalon arkkitehti- ja rakennussuunnittelu aloitettiin syksyllä 2002, rakentamaan päästiin joulukuussa 2004, ja talo valmistui huhtikuussa 2006.

Kesällä 2005
 Näihin vuosiin sisältyy tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä sen lisäksi, että arkkitehti, rakennuttaja ja urakoitsijat hoitivat omat hommansa. Halusimme, että tulevien asukkaiden jälki näkyy lopputuloksessa, että Loppukiristä tulee nimenomaan 'meidän talomme', ei mikä tahansa kerrostalo. Koska halusimme yhteistoimintaa, pyrimme tiiviisti mukaan tilojen suunnitteluun. Iso osa tulevista asukkaista oli tiedossa hyvissä ajoin, ja nämä pääsivät sanomaan sanansa varaamiensa asuntojen ratkaisuihin.


UUDISRAKENNUS - LOPPUKIRITALO






Loppukiri sijaitsee merenlahden tuntumassa, Vantaanjoen suualueella ja Helsingin kaupungin alkuperäisilla sijoilla. Viikin laaja luonnonsuojelualue ja kaunis Vanhankaupungin lahti ja koski ovat ulkoiluretkiemme kohteita. Helsingin keskustaan on matkaa noin kuusi kilometriä,ja se sujuu mm. kuutosen tai kahdeksikon raitiovaunulla.

Arabian alue on tullut tutuksi posliinitehtaastaan, joka perustettiin jo 1800-luvulla. Arabianrantaa rakennetaan kaistaleelle, joka sijoittuu tehtaan ja meren väliin. Alueen kadut on nimetty tunnettujen keraamikkojen mukaan. Taideteollisuus ja vireä oppimisen henki leimaavat koko seutua. Oppilaitoksia on useita, mm. Taideteollinen korkeakoulu (TAIK), Arcada- ja Stadia ammattikorkeakoulut, Audiovisuaalinen oppilaitos, Pop- & Jazz-konservatorio. Uusi Aralis-kirjastokeskus on rakennettu tehdas- ja koulukortteliin. Alueesta suunnitellaan kansainvälistä taideteknologian keskusta. 

Piha avautuu merelle
          

Loppukiri on kuusikerroksinen, punatiiliverhoiltu kerrostalo. Talossa on 58 asuntoa ja runsaasti yhteistiloja. Talon alin ja ylin kerros ovat yhteiskäytössä. Alakerrassa sijaitsevat yhteinen ruokasali, keittiö, kirjasto-olohuone, toimisto, pesula ja aputilat. Ylimmässä, ns. puolikerroksessa ovat takkahuone, saunatilat, jumppatila ja vierashuone. Vierashuone ja toimisto ovat monikäyttöhuoneita, jotka palvelevat omaisten ja muiden vieraiden yöpymistiloina, toimistotilana tai hoitotiloina. 

Loppukirin asunnot ovat suhteellisen pieniä, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, keskimäärin 54m2. Kaikki asunnot ovat normaalisti varusteltuja kerrostaloasuntoja, joissa on parveke, mutta ei huoneistokohtaista saunaa. Kauniit yhteistilat toimivat asuntojen jatkeena. Niihin voi mennä ruokailemaan, lukemaan, jumppaamaan, katsomaan TV:tä, laittamaan ruokaa, siivoamaan tai muuten vain seurustelemaan.

Terassilta on hulppeat näköalat Vanhankaupungin lahdelle







Hiljalleen on myös rakennettu ympäristö muotoutunut alueen rakennusvuosien jälkeen: asumme merenrantaidyllin tuntumassa, mutta melko tiheäksi rakentuvassa kaupunkimiljöössä. Hulppeat näköalat ovat kavenneet pieniksi kaistaleiksi ja rakennustyömaitakin on siedetty monta vuotta. Mutta rannalta katsoen alue on upea, arkkitehtuuri kaunista – ja Loppukirin saunatilojen terassilta on komea näkymä Vanhankaupungin lahdelle. Alueen joka talossa on taideteos.

Suunnittelijat ja rakentajat


Cataractan mietelauseita ovat mm: Lauma lämpöä luo, Pitkältä matkalta kotiin
Jos pelkäät susia, et saa sieniä, Ihmisen viimeinen murrosikä,      
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, Uusi aamu, uusi alku   

Talon suunnitteli arkkitehtitoimisto Sivén & Takala. Julkisivun ”Cataracta-taideteokset”, keraamiset sauvat, joihin on kaiverrettu asukkaiden mietelauseita, on suunnitellut taiteilija Pekka Paikkari. Talon rakennuttajana ja asuntomyyjänä toimi Sato-Rakennuttajat Oy ja pääurakoitsijana oli NCC Rakennus Oy.

Loppukirin asunnoissa ja yhteistiloissa näkyy arkkitehti Kirsti Sivénin taitava kädenjälki, mutta myös asukkaat ovat päässeet normaalia enemmän vaikuttamaan sekä tulevien kotiensa pohjaan ja sisustukseen että yhteistilojen suunnitteluun - aina huonetilaohjelman laadinnasta alkaen.


Arkkitehti Kirsti Sivèn



Taiteilija Pekka Paikkari































Kirjasto

Vanhaakin on säästetty

TV-aula


Myötäsuunnittelu

Ne loppukiriläiset, jotka varasivat asuntonsa ennen urakkakilpailua, pääsivät valikoimaan mieleisensä pohjaratkaisun, sisustusmateriaalit ja laiteratkaisut. Nämä merkittiin huoneistokortteihin, ja asukkaat välttyivät kalliilta muutostöiltä. Jokainen asukas luonnollisesti maksoi itse perustasoa kalliimmat valintansa. Näin Loppukirikoti alkoi muodostua omaksi jo kolme-neljä vuotta ennen muuttoa. Kaikki huoneistot ovatkin persoonallisia ja keskenään erilaisia. Kutsuimme tätä suunnittelutapaa myötäsuunnitteluksi.







Asunnot

Loppukiri on suunniteltu ikäihmisten tarpeisiin, esteettömäksi. Nykyisin tosin esteettömyyden vaatimus (mm. pyörätuolin ja rollaattorin käyttö) koskee kaikkea rakentamista. Mutta Loppukirissä on muitakin ikäihmisten elämää helpottavia ratkaisuja: hissit ovat isoja, käytävät valoisia, huoneistojen ja parvekkeiden ovet ovat yksilehtisiä, märkätilojen lattiat liukumattomia. Asuntoihin oli valittavana turvaliesi, kaksi eri työpöytäkorkeutta, kylpyhuoneeseen Gaius-allas, jossa on kätevä tukitanko, korotettu WC-istuin, ja niin edelleen. Loppukiri ei kuitenkaan ole millään muotoa laitosmainen.

Kodit ovat asukkaidensa näköisiä ja yhteistilat kauniisti kalustettuja ja viihtyisiä. Talo on normaali asunto-osakeyhtiö. Loppukirin asuntojen keskimääräinen neliöhinta (ilman huoneistokohtaisia valintoja ja yhteistilojen irtaimistoa) oli 2935€/m2. Hinta sisältää myös osuuden yhteistiloista. Huoneistojen hinnat on jyvitetty normaaliin tapaan, ilmansuunnan, asuinkerroksen ja näköalojen mukaan. Helsingin kaupunki on hitas-sääntöjen mukaisesti osakkaana yhtiössä ja omistaa yhden asunnon. Rakennus on Arabianrannan laajakaistaverkon piirissä. Kaikki asunnot on myyty.

Yhteisö kehittyy


Taloon muutettiin huhtikuussa 2006. Vaikka talon rakentaminen vei valtavasti energiaa ja aikaa, näimme alusta saakka tärkeäksi tulevien asukkaiden sitoutumisen yhteisöllisyysajatukseen. Tämä toteutui osin tilojen, erityisesti yhteisten tilojen suunnittelun ohessa, mutta myös toiveiden, haaveiden ja tavoitteiden puimisella eri tavoin. Keräsimme haaveita, teimme ryhmätöitä, kollaaseja ja suunnittelimme ”huoneentaulun”, eli yhteisön arvomaailman. Tutustuimme toinen toisiimme säännöllisten kokousten ja epävirallisempien tilaisuuksien, matkojen ja juhlien merkeissä. Jokainen tuleva asukas allekirjoitti asunnon oston yhteydessä osakassopimuksen, jossa hän hyväksyi asumisyhteisön erikoisluonteen.

Ruokasali/monitoimitila
Viimeisen rakennusvuoden 2005/06 aikana toiminta kiihtyi ja konkretisoitui, kun kaikki toiminnalliset yksityiskohdat oli ennen taloon muuttoa lyötävä lukkoon. Tällöin jokainen Loppukirin tuleva asukas osallistui johonkin työryhmään suunniteltiinpa sitten yhteistilojen sisustusta, keittiön tai kirjaston toimintaa, saunavuoroja, siivousta, turvallisuutta, tiedottamista tai pohdittiin yhteisöllisyyttä sinänsä, esim. naapuriapua.Toimintaa oli rakennusaikana niin paljon, että Aktiiviset Seniorit ry:n vuokraama pikkuruinen toimisto pullisteli kokousten pitäjistä - kun lisäksi asuntojen pohjapiirrosten ja materiaalien esittely ja varaukset hoidettiin samoissa tiloissa. Tulevat asukkaat kävivät lisäksi ulkopuolisen asiantuntijan lyhyen yhteisöllisyyskoulutuksen, ja yhteisön kehittäminen jatkuu nyt sekä oman opintopiirin että muun yhteisöelämän muodossa. Koemme, että yhteisön rakentuminen on vuosien prosessi. 

Ei kommentteja: